Red Carpet Gaalassa jaettiin tunnustuspalkintoja | Visit Sveitsi

Red Carpet -tunnustuspalkinnot elokuva-alalle jaettiin torstaina 30.8.2018 Hotel Sveitsissä järjestetyssä Red Carpet Gaalassa. Palkintoja jaettiin kuusi: Kannustuspalkinto, Elämäntyöpalkinto, Vuoden uroteko, Oma tie -palkinto, Red Carpet -tunnustus ja Ilon tuoja.

Palkinnoista päättäneen juryn jäseniä olivat ohjaaja Hanna Maylett, käsikirjoittaja Pekko Pesonen, tuottaja Jussi Rantamäki sekä näyttelijät Laura Birn ja Outi Mäenpää.

”Suomalainen elokuva elää kultakauttaan. Jokainen elokuva vaatii toteutuakseen ja yleisönsä löytääkseen valtavasti työtä, intohimoa ja sitkeyttä. Red Carpet -tunnustuspalkinnot mahdollistavat kotimaisen elokuvan tekijöiden huomioimisen poikkeuksellisen laaja-alaisella otteella. Raadilla onkin ollut ilo ja kunnia antaa niin monelle upealle elokuvan ammattilaiselle tunnustusta Hyvinkään punaisella matolla”, toteaa juryn puheenjohtaja, ohjaaja Hanna Maylett.

Kyseessä ei ole kilpailu, vaan esiin halutaan nostaa suomalaisia elokuvantekijöitä ja elokuvatekoja. Joka vuosi vaihtuva jury myöntää tunnustukset heidän mielestään tunnustusta ansaitseville elokuva-alan tekijöille.

Tunnustuspalkintojen saajat 2018:

KANNUSTUSPALKINTO
Girls Film -työpaja
Eubhoria Borealis ry
Riitta Ryhtä

ELÄMÄNTYÖPALKINTO
Kalle Kinnunen

VUODEN UROTEKO 2018
Kaikille rohkeille naisille

OMA TIE -PALKINTO
It’s Alive Films
Teemu Nikki ja Jani Pösö

RED CARPET -TUNNUSTUS 2018
Miia Haavisto

ILON TUOJA 2018
Marjut Samulin

Red Carpet -elokuvafestivaali on käynnissä Hyvinkään ja Sveitsin alueella 30.8.-2.9. Katso lisää: www.redcarpetfilmfestival.fi

Contact form

OLLAAN Yhteydessä.


ASIANI KOSKEE:

SVEITSIN MATKAILUA

Härkävehmaankatu 4, 05900 Hyvinkää, Suomi | info@visitsveitsi.fi