Red Carpet -elokuvafestivaali 30.8.-2.9. | Visit Sveitsi

Content left

Red Carpet -elokuvafestivaalilla nähdään kaikki kuluneen vuoden kiinnostavimmat kotimaiset elokuvat ja elokuvien tekijät. Hyvinkään Sveitsi on Red Carpetin pääyhteistyökumppani, mikä takaa, että festivaali näkyy vahvasti myös Sveitsin matkailualueella.

 

Ohjelma sisältää kotimaisia elokuvia, festariklubeja, tekijätapaamisia, keskusteluja ja kaupunkitapahtumia.

"Viime vuodesta jäi mieleen yleisön palaute hyvästä tunnelmasta. On myös hienoa, että alan ammattilaiset ovat kiitelleet tapahtumaa, sillä mandaatilla on hyvä jatkaa. Tänä vuonna täysin uusia juttuja ovat mm. Red Carpet x Apocalyptica -kickstart Hyvinkääsalissa, ammattilaispäivä Red Carpet Pro ja gaala", kertoo Red Carpetin perustaja ja taiteellinen johtaja, näyttelijä Antti Luusuaniemi.

"Uusi BioRex Sveitsi yhdessä Hyvinkään klassikkoteattereiden Julian ja Kinoman kanssa mahdollistavat elokuvanäytösten kapasiteetin tuplaamisen", Luusuaniemi jatkaa.

Vuonna 2018 Red Carpetissa nähdään mm.

  • Timo Koivusalon Olavi Virta -elokuvan maailmanensi-ilta
  • Tuukka Temosen Valmentaja-elokuvan juhlaennakko
  • Markku Pölösen Oma maa -elokuvan juhlaennakko.

Elokuvaohjelmistossa ovat mukana myös mm. elokuvat Ilosia aikoja, Mielensäpahoittaja, Veljeni vartija ja The Guardian Angel – Suojelusenkeli. Red Carpetissa nähdään lisäksi dokumentteja ja lyhytelokuvia. Kaikissa näytöksissä on paikalla elokuvan tekijöitä.

Villatehtaan festivaaliklubeilla Kaija Koo ja Reino Nordin

Red Carpet ottaa tänä vuonna varaslähdön keskiviikkona 29.8., jolloin Hyvinkääsalin lavalle nousee Apocalyptica. Perjantain 31.8. festivaaliklubilla tunnelmallisella Villatehtaalla nähdään mm. Reino Nordin ja Marzi Nymanin virtuoosinen Red Carpet All Stars, jossa ovat mukana Jukka Perko ja Osmo Ikonen. Red Carpet All Starsin solisteina ovat mm. Pete Parkkonen ja Michael Monroe.

Lauantain 1.9. festivaaliklubia tähdittävät mm. Kaija Koo, Samuli Edelmann & Orkestra Suora Lähetys sekä Jean S. Festivaaliklubien tarjoiluista vastaa Demosta ja Finnjävelistä tuttu huippukokki Tommi Tuominen.

Uutena Red Carpet Pro -ammattilaispäivä ja gaala Hotel Sveitsissä

Red Carpet Pro -ammattilaispäivä torstaina 30.8. käsittelee elokuva-alan ajankohtaisia aiheita. Paneeleissa ja puheenvuoroissa pohditaan esimerkiksi sitä, miten bisnes voi olla eettistä ja luovaa, ja miten taide voi olla bisnestä. Keskusteluun nousevat myös elokuva-alan valtarakenteet. Puhujina mm. Finlaysonin Jukka Kurttila, elokuvatuottaja Markus Selin sekä muusikko ja elokuvantekijä Paola Suhonen.

Ammattilaispäivän päättää juhlallinen gaala Hotel Sveitsissä, jossa palkitaan Red Carpet -tunnustuspalkintojen saajat. Ohjelmassa on myös musiikkiesityksiä ja näyttelijävieraita. Illalliskortteja gaalaan tulee myöhemmin myyntiin rajoitetusti.

Perhepäivä, festivaalitori ja Actors Studiot kaikille avoimia tapahtumia

Beckhoffin perhepäivä Villatehtaalla sunnuntaina 2.9. kutsuu perheet viihtymään ilmaiseen tapahtumaan. Sunnuntaina nähdään myös lasten ja nuorten elokuvatyöpajoissa syntyviä lyhytelokuvia. 

Villatehtaan kupeeseen Willan torille pystytettävä, kaikille avoin maksuton festivaalitori tarjoaa mm. musiikkia, haastatteluita sekä hyvää ruokaa ja juomaa. Viime vuonna suositut, kauppakeskus Willasta lähetettävät Actors Studiot jatkuvat myös tänä vuonna. Antti Luusuaniemen vieraana nähdään elokuva-alan ajankohtaisia nimiä neljänä elokuun viikonloppuna. Jatkoa saavat myös Red Carpet Golf Kytäjällä 31.8. ja Red Carpet Pokeri Helsingin Casinolla 25.8.

 

Katso koko ohjelma: redcarpetfilmfestival.fi

Extra information

RED CARPET 30.8.-2.9.2018

VARAA MAJOITUS

Events slider

SVEITSISSÄ
Tapahtuu


Contact form

OLLAAN Yhteydessä.


ASIANI KOSKEE:

SVEITSIN MATKAILUA

Härkävehmaankatu 4, 05900 Hyvinkää, Suomi | info@visitsveitsi.fi